Taiteellinen tutkimus, toisin kuin monet muut tutkimuksen alat, on erityisen riippuvaista julkitulonsa tavoista. Sikäli kuin kysymys on taiteesta, taiteen teknologiasta tai pedagogiikasta, on sen tosiasiallinen esillepanon tapa osa tutkimuksen tulosta. Toisin sanoen: taiteellinen tutkimus sekä tulee julki että toteutuu esittämisentavoissaan. Näitä kahta voi olla vaikea erottaa toisistaan, eikä niitä monesti tarvitsekaan erottaa.

Tieteellisen tutkimuksen toteutusta ja tuloksia tulisi pystyttävä arvioimaan yleisesti, yhteisesti ja vertailukelpoisesti. Vertaisarviointi ilmentää tieteellisten julkaisujen tapauksessa tätä tavoitetta. Arvioinnin tarkoitus on valvoa ja parantaa julkaisujen ja siten tutkimuksen itsensä tutkimuksellista, tieteellistä, akateemista ja kielellistä tasoa. Vertaisarvioijat ovat julkaisun esiyleisö. Taiteellisen tutkimuksen tapauksessa julkaiseminen on monitahoisempaa ja monimutkaisempaa kuin muussa akateemisessa tutkimuksessa. Julkinen esitys tulisi jo voida katsoa julkaisuksi. Toisaalta julkaisuja tulisi voida arvioida myös esityksinä. Taiteellinen tutkimusjulkaisu voi toki olla tieteellisen julkaisun tapaan raportti jostakin jo toisaalla tehdystä tutkimustoiminnasta, mutta vähintään yhtä usein se esittäytyy osana tutkimusprosessia itseään, yhtenä sen toteutumisen muotona, tutkimusesityksenä (research exposition), jossa vastaanottajan kokemus on osa tutkittavaa ilmiötä. Kysymys ei ole tarkoituksellisesta kikkailusta vaan taiteellisten ilmiöiden kompleksisuudesta. Niitä on aina voitava tarkastella paitsi ilmiöiden itsensä, myös tekijän ja vastaanottajan näkökulmista. ”Todennettavuus” on samoin kokemista tai vähintään sen mahdollisuuden todistamista: näin voidaan tästä lähtien tehdä, havaita ja puhua.

Taiteellisessa tutkimuksessa erilaiset ja –asteiset tutkimusesitykset jakautuvat, ketjuuntuvat, limittyvät ja siirtyvät mediumista toiseen. Erityisesti mediumien väliset siirtymät tuovat usein esiin jotakin olennaista sekä tutkijalle että tutkimuksen yleisölle. Mitään itseoikeutettua formaattia tai mediumia ei taiteelliselle tutkimukselle ole. Kirjoittaminen ei ole sinänsä pahempaa tai parempaa kuin esimerkiksi laulaminen. Kirjoittaa voi näet monella tavalla, samoin kuin laulaa. Perustavammat ongelmat ja haasteet koskevat tutkimuksen suunnittelua ja rakentumista. Ne koskevat tapaa jolla eri osat, vaiheet, esitystavat ja yleisöt kytkeytyvät toisiinsa.

On yllättävän vaikeaa puhua siitä mitä oikeasti tekee. Taiteellinen tutkimusesitys epäonnistuu, jos tutkijan sanat eivät näytä liittyvän mitenkään siihen mitä hän esittää. Toisaalta esitys epäonnistuu myös, jos sanat selittävät kaiken. Tällöin esitystä ei edes tarvita, tai siitä tulee vain teorialle alisteista illustraatiota. Siksi taiteellinen tutkimusesitys elää avoimmuudestaan osiensa, vaiheidensa, medioidensa ja yleisöjensä välillä. Haasteena on kyetä argumentoimaan tutkimusasetelman avoimmuudella ilman että siitä tulee veruke tai takaportti. Avoimmuus tarkoittaa, että tutkimus paljastaa aina ja yhä uudestaan rakentumisensa tavan: siirtymät, ratkaisut ja rajaukset. Tällöin se tulee samalla osoittaneeksi tien tutkimiensa asioiden ääreen, oman varsinaisen metodinsa. Päästääkö tutkimus yleisönsä tutkittavan asian ääreen uudella ja kiinnostavalla tavalla? Aukeaako jokin uusi perspektiivi, ongelma- ja havaintokenttä? Onnistuuko esitys tekemään meistä kanssatutkijansa? Näitä kysymyksiä voi jokainen esittää itselleen kurkistaessaan tähän kaikkien aikojen ensimmäiseen Ruukkuun!