Hei Ruukku,

terveiset Mikä-Mikä-Maasta.

Kirjoitan sinulle matkustajalaivan salongista. Yövyn tässä laivassa, joka aikanaan rakennettiin kuljettamaan matkustajia Helsingin olympialaisiin. Kävi kuitenkin niin, että laiva valmistui vasta vuonna 1953. Laiva toimi pitkään menestyksekkäästi Suomeen suuntautuvassa matkustajaliikenteessä. Nykyään laiva palvelee vanhankaupungin kupeeseen ankkuroituna hostellina, mutta varsin erikoisena sellaisena, koska sen rakenteet on pidettävä ”autenttisina”. Minä suunnistin hienojen kylttien saattamana laivan tax-free kauppaan ja ravintolaan, mutta eihän niitä tietenkään ollut enää olemassa. Hyttini on kyllä vähän 50-lukulainen.

Aloitin hommat täällä Mikä-Mikä-Maassa kolmisen viikkoa sitten. Toimin paikallisen tiedeakatemian taiteellisen tutkimuksen neuvonantajana. Olen siis konsultti! Tehtäväni on muun muassa pohtia miten taiteelliselle tutkimukselle vuosittain jaettavat 25 miljoonaa täkäläistä markkaa olisi järkevä käyttää. Ne jaetaan apurahoina ja lisäksi niillä kustannetaan taiteellisen tutkimuksen vuosikirja sekä järjestetään vuosittainen alan seminaari. Omituista kyllä apurahahakemuksia tuli vuonna 2014 vain kuutisenkymmentä; 15 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuotena vaikka taiteellinen tutkimus kasvaa täällä Mikä-Mikä-Maassa vauhdikkaasti.

- Kuvittele Ruukku, että taiteellista tutkimusta tuetaan näin runsaskätisesti!

Kävin tänään vierailulla paikallisessa uudessa taidekorkeakoulussa. Kyseessä on instituutio, joka on perustettu kolmen paikallisen korkeakoulun yhdistyttyä. Rakennelma on hieman samantapainen kuin meidän taideyliopistomme, mutta sitten toisaalta ei. Tämä uusi Mikä-Mikä-Maan korkeakoulu nimittäin on perustettu taiteellisen tutkimuksen opinahjoksi vahvistamaan taiteellisen tutkimuksen infrastruktuuria. Lisäksi täällä ei aiemmin ole ollut yliopistotasoista taidekoulutusta, vaan legitimaatio taiteellisiin tohtoritutkintoihin on saatu tiedeyliopistoista.

- Mutta kuvittele Ruukku, että täkäläinen hallitus on pannut miljoonia markkoja likoon pelkästään paikallisen taiteellisen tutkimuksen vahvistamiseksi. Ja ajattele, että ne yhdistyneet korkeakoulut edustavat tanssia, sirkusta, oopperaa sekä esittäviä taiteita eli taiteen alueita joissa perinteinen käsityöläismäinen osaaminen usein estää radikaalin poikkitaiteellisen yhteistyön…

No siellä taidekorkeakoulussa oli sitten esittelyä. 10 uutta tohtoriopiskelijaa ja 9 vanhaa. Kaikilla kuukausipalkka. 2 uutta professoria palkattuna ja 2 edelleen palkkaamatta (toivottavasti Suomessa olisi kiinnostusta Mikä-Mikä-Maan professorihommiin). Hämmästyttävintä oli kuitenkin se, että uudelle eri aloja edustavalle korkeakoululle oli kyetty nopeasti luomaan strategia, joka perustuu neljään laajaan vapaamuotoiseen taiteen metodologiseen suuntautumisen alueeseen joitten puitteissa on tarkoitus toistaiseksi toimia. Ne alueet eivät ole musiikki, esittävä taide ja kuvataide, vaan ”käsitteellisyys ja kompositio”, ”ruumiillisuus ja äänelliset käytänteet”, ”paikka/tapaaminen/kohtaaminen” sekä ”tekniikka, materiaali, ilmaisu”.

Huh huh!

- Kerro Ruukku, miksei meidän yliopistolla ole edes tutkimuksen vararehtoria puhumattakaan siitä, että tutkimuksen strategia olisi saatu tehtyä... Ja mietin vielä sitäkin, että miksei meillä olla sitouduttu Mikä-Mikä-Maassa tunnettuun ja aikanaan ihailuakin herättäneeseen (suomalaiseen) taiteelliseen tutkimukseen näkyvämmin ja paremmin taloudellisin resurssein.

No Ruukku, huomenna menen taas töihin Mikä-Mikä-Maan tiedeakatemian taloon. Se on suuri ja sokkeloinen ja siellä työskentelee 178 tutkimusrahoitukseen erikoistunutta henkilöä. 

Lohdutuksena kuitenkin:

“Mikä-Mikä-Maan ”tavaramerkki” on se, ettei siellä tarvitse eikä voi kasvaa isoksi/aikuiseksi – siellä nimittäin kukaan ei vanhene päivääkään. Mikä-Mikä-Maahan pääsee (vain) lentämällä, osoitteena toinen tähti oikealla ja suoraan aamuun” (Wikipedia).

Ystävällisin terveisin

Jan Kaila, Mikä-Mikä-Maan neuvonantaja (?)