RUUKKU Kutsu: Re-Imagining (Uudelleenkuvittelu)

 
"Re-Imagining" käsittelee erilaisia palaamisen eleitä; tapahtuneen tai tehdyn tarkastamista tai uudelleen aloittamista. Teema ehdottaa, että taiteen ja luovien käytäntöjen alueella tutkimuksella voisi olla erityinen suhde aikaan. Taiteellinen tutkimus samanaikaisesti kiinnittyy aikaisempaan hetkeen ja sieltä käsin ohjaa mielikuvitusta odottamattomiin tulevaisuuksiin. Teema ehdottaa uudenlaista asennetta, jossa menneiden tapahtumien arviointi (mikä on ominaista kaikelle tutkimukselle) yhdistyy tulevaisuuden visioinnin kanssa (mikä on ominaista taiteelle). Se herättää pohtimaan ideoita uusilla tavoilla; paikkoja, tiloja, ja esineitä sekä sellaisia toimimisen ja tekemisen tapoja, jotka syntyvät kääntyneestä katseesta – ja niiden synnyttämiä haasteita, päivityksiä ja parannuksia.
 
Tämä RUUKKU-numero pohtii taiteelliseen tutkimukseen liittyvän ‘uudelleenkuvittelun' synnyttämiä erilaisia ideoita, tulkintoja ja mahdollisuuksia. Uudelleen kuvitteleminen, ‘Re-Imagining', voidaan ajatella suhteessa taiteilija-tutkijaan itseensä tai taideteokseen: mitä voisi tarkoittaa vakiintuneiden ideoiden tarkasteleminen uudesta näkökulmasta tai ajattelun, tiedon, kokemuksen ja kenties uusien käytäntöjen ja poetiikan tuottaminen uudestaan? Uudelleen kuvittelemista voidaan pitää myös ajankohtaisena asenteena jossain tietyssä tutkimusprosessissa tai sitten suhteessa laajempiin taiteen, politiikan ja yhteiskunnan konteksteihin ja ulottuvuuksiin. Vaihtoehtoisesti ekspositiot voivat uudelleenmääritellä ‘Re-Imagining' käsitteen: Mitä nykyhetken ja lähitulevaisuuden kannalta voisi tarkoittaa "uudelleen kuvitella", kun elämä planeetallamme tarvitsee kiireellistä uudelleenarviointia?
 
RUUKKU-julkaisun teemanumero Re-Imagining täydentää ja jatkaa kahdeksannen Art of Research -konferenssin teemoja. Konferenssi järjestettiin 30.11.-1.12.2023 Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa Espoossa. Kutsumme nyt konferenssiin osallistuneet taiteilijat-tutkijat ja myös muut kutsun aiheista kiinnostuneet tarjoamaan teemanumeroon soveltuvia ekspositioita.
 
Numeron toimittavat Harri Laakso, Sofia Pantouvaki ja Priska Falin.
 
Ehdotukset tutkimusekspositioiksi pyydetään laatimaan Research Catalogue (RC) -julkaisualustaan, http://www.researchcatalogue.net/. Huom. katalogin käyttö edellyttää käyttöoikeuksien hankkimista ja rekisteröitymistä (katso kohtaa 'register', valitse 'full account').
 
Valmiit ekspositiot tulee lähettää RC-alustan kautta (kohdasta 'submit for review' ja valitse portaaliksi 'RUUKKU') viimeistään 10.6.2024 mennessä. Lisätietoja teemanumerosta ja tukea eksposition rakentamiseen liittyviin kysymyksiin: Priska Falin: priska.falin@aalto.fi.

Yleisiä ohjeita eksposition valmistelemiseen löytyy täältä: http://ruukku-journal.fi/en/instructions
 
RUUKKU on vuonna 2013 toimintansa aloittanut monialainen, vertaisarvioitu taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu, joka käyttää alustanaan monimediaisen julkaisemisen mahdollistavaa kansainvälistä taiteellisen tutkimuksen julkaisualustaa ja tietokantaa Research Catalogue (RC). RUUKKUa julkaisevat ja tukevat Taideyliopisto, Aalto ARTS ja Lapin yliopiston taiteen ja muotoilun tiedekunta. Tämän numeron ensisijaiset julkaisukielet ovat englanti, suomi ja ruotsi. http://ruukku-journal.fi/fi/presentation