RUUKKU KUTSU: ARKIPÄIVÄN UTOPIAT JA TAITEELLINEN TUTKIMUS

Julkisessa keskustelussa on kannettu huolta poliittisen mielikuvituksen ehtymisestä ja kyvyttömyydestä kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Vaihtoehtoisten yhteiskuntamuotojen ja tulevaisuuksien kuvittelun ainekset näyttäytyvät nykyhetkessä rajoittuneina. Kysymys vaihtoehdoista on kuitenkin elintärkeä juuri nyt, kun muun muassa ilmastokriisi, kasvava sosiaalinen eriarvoisuus, pandemiat, työn murros ja demokratian kriisi pakottavat meitä etsimään edellytyksiä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle yhteiselämälle. Yhtäältä nykyhetken kriisit näyttäytyvät kasvavana huolena, ahdistuksena, dystopioina ja mielipiteiden kärjistymisenä, mutta toisaalta ne myös tarjoavat sytykkeitä vaihtoehtoisten maailmojen kuvittelulle ja utopioiden elämiselle ja tekemiselle tässä ja nyt. 

Taide on yksi keskeinen kenttä, jossa vaihtoehtoja kuvitellaan ja toteutetaan. Taiteen suhde ajankohtaisiin ilmiöihin on moninainen; se heijastaa ja pohtii, järjestää ja jäsentää, manifestoi ja toteuttaa. Taiteen ja arkipäivän utopioissa meitä kiinnostavat erityisesti ne moninaiset tavat ja menetelmät, joilla tulevaisuutta kohti kurotetaan. 

Kutsumme taiteilijat-tutkijoita tarjoamaan ekspositioita teemanumeroomme "Arkipäivän utopiat ja taiteellinen tutkimus". Ekspositiot voivat käsitellä muun muassa seuraavia kysymyksiä:

 

Millaisia näkökulmia taiteellinen tutkimus voi tarjota poliittisen mielikuvituksen ja utooppisen ajattelun vahvistamiseen?

Millaisia todellisuuksia parhaillaan kuvitellaan ja toteutetaan taiteessa?

Millaisia menetelmiä ja työkaluja taiteellinen tutkimus tarjoaa tai voi tarjota yhteiskunnalliselle ajattelulle ja toiminnalle?

Miten erilaiset tilat, teknologiat ja ruumiillisuus muovaavat kuvittelun käytäntöjä?

Mikä on taiteellisen tutkimuksen suhde sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään yhteiskuntaan?

Miten arkipäivän utopiat näkyvät taiteessa?

Mitä utopia voisi tarkoittaa pedagogiikassa? Millaisia vaihtoehtoisia, taidelähtöisiä pedagogisia menetelmiä tällä hetkellä harjoitetaan?

Mikä on taiteen ja taiteellisen tutkimuksen suhde toivoon?

 

Arkipäivän utopiat ja taiteellinen tutkimus -teemanumeron toimittavat Pilvi Porkola ja Suvi Salmenniemi. Numero tehdään yhteistyössä Suomen Akatemian tukeman tutkimushankkeen "Poliittinen mielikuvitus ja vaihtoehtoiset tulevaisuudet" (Turun yliopisto) kanssa.Ehdotukset tutkimusekspositioiksi pyydetään laatimaan Research Catalogue (RC) -julkaisualustaan, http://www.researchcatalogue.net/. Huom. luettelon käyttö edellyttää käyttöoikeuksien hankkimista ja rekisteröitymistä (katso kohtaa 'register', valitse 'full account'). Ehdotuksissa tulee ilmetä teeman ja sen käsittelyn lisäksi eksposition suunniteltu rakenne RC-alustalla. Valmiit ekspositiot tulee lähettää RC-luettelon kautta (kohdasta 'submit to publication', 'submit unlimited publication to', and 'ruukku') 1.3.2021 mennessä Lisätiedot tarvittaessa: pilvi.porkola@utu.fi

Ehdotusluonnoksista voidaan keskustella 15.2.2021 mennessä. Tässä tapauksessa ekspositio pitää jakaa toimittajien kanssa käyttäen RC:n sharelink-toimintoa. Ota eksposition valikosta 'share', ja ruksaa viimeinen toiminto ('When enabled...'). Huomaa, että varsinaiseen share-asetukseen ei kosketa, ja ekspositio säilyy yksityisenä. Jakolinkin avulla sitä voi esitellä muille ja voit edelleen jatkaa eksposition työstämistä. Vahvista valinta ja lähetä tämä linkki sähköpostitse mukaan toimitukselle menevään sähköpostiin (yllä). Jos tarvitset apua, tiedustele osoitteesta tero.heikkinen@uniarts.fi

Yksityiskohtaiset ohjeet (toistaiseksi vain englanniksi) eksposition jättämiseen ja luonnoksen esittelyyn osoitteesta https://www.researchcatalogue.net/view/661336/661337

RUUKKU on vuonna 2013 toimintansa aloittanut monialainen, vertaisarvioitu taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu, joka käyttää alustanaan monimediaisen julkaisemisen mahdollistavaa kansainvälistä taiteellisen tutkimuksen julkaisualustaa ja tietokantaa Research Catalogue (RC). RUUKKUa julkaisevat ja tukevat Taideyliopisto, Aalto ARTS ja Lapin yliopiston taiteen ja muotoilun tiedekunta. Ensisijaiset julkaisukielet ovat suomi, ruotsi ja englanti. http://ruukku-journal.fi/fi/presentation.